Venäjänbolonkat ry:n aluetoiminta

Venäjänbolonkat ry on valtakunnallinen yhdistys, jolla on toimintaa eri alueilla kautta Suomen.

Mitä aluetoiminta on ja kenelle se on tarkoitettu?

Aluetoiminta voi olla eri alueilla erilaista, siitä riippuen mikä alueen venäjänbolonkaharrastajia eniten kiinnostaa. Tässä muutamia esimerkkejä: yhteistapaamisia vaikka koirapuistoissa, yhteisiä kävelylenkkejä, näyttelyharjoituksia, pentutapaamisia ja pentupeuhuja, turkinhoitoiltoja, joissa joku kokeneempi harrastaja kertoo venäjänbolonkan turkin hoitamisesta ja hoitoaineista, rusetintekoiltamia, kirjoittamisesta innostuneet voivat laatia lehtijuttuja venäjänbolonkoista paikallislehtiin, Match Shown järjestämistä jne. Toisin sanoen aluetoiminta on mitä tahansa rodun harrastamiseen liittyvää mukavaa toimintaa, minkä puitteissa venäjänbolonkojen omistajat tutustuvat toisiinsa ja voivat tehdä rotua tunnetuksi omalla asuinpaikkakunnallaan.

Aluetoimintaa voidaan järjestää myös yhteistyössä muiden rotuyhdistysten kanssa. Esimerkiksi näyttelyharjoitukset voi olla aluksi parempi pitää jonkun yhteistyökumppanin kanssa, jotta saadaan riittävästi osallistujia ja harjoitusten vetäjiä.

Yhteyshenkilöiden rooli

Alueellista toimintaa organisoivat ja koordinoivat eri alueiden yhteyshenkilöt. He tiedottavat toiminnasta eri kanavien kautta. Yhteyshenkilöiden nimet ja yhteystiedot ovat tämän tiedotteen liitteenä. Yhteyshenkilöt voivat tehdä alueille omat Facebook-sivut, jotta kaikki tieto toimintamuodoista ja ajankohdista on helposti saatavilla kaikille kiinnostuneille.

Tarvitsemme lisää yhteyshenkilöitä eri alueille. Jos olet kiinnostunut järjestämään aluetoimintaa omalla paikkakunnallasi, ota yhteyttä aluetoiminnan koordinaattoriin!

Mistä uusi harrastaja löytää alueensa yhteyshenkilön ja pääsee mukaan?

Yhteyshenkilöiden nimet ja yhteystiedot löytyvät täältä ja yhdistyksen Facebook-ryhmästä Venäjänbolonkat ry.

Toivomme, että kasvattajat ohjaavat pennunostajia ottamaan yhteyttä oman alueensa yhteyshenkilöön tai rohkaisevat heitä ryhtymään oman alueensa yhteyshenkilöksi.

Aluetoiminnan yhteyshenkilöt

Aluetoiminnan koordinaattori
Hallituksen jäsen / Nora Lakima
nora.lakima @ gmail.com

Hämeenlinna / Kanta-Häme
Tiina Virtanen
tiina.virtanen67 @ gmail.com
050 5282 668

Jämsä / Keski-Suomi
Laura Liukko
laura.liukko @ gmail.com
040 5626 711

Kokkola / Keski-Pohjanmaa
Susann Forsberg
susannforsberg @ gmail.com
040 5007 262

Teija Nyström
teija.nystrom0 @ gmail.com
050 599 1376

Lahti / Hollolla / Päijät-Häme
Venla Ristkari
vristkari @ gmail.com
040 7279 967

Oulu / Pohjois-Pohjanmaa
Ilona Kinnunen
ilona_kinnunen @ msn.com
040 7653 296

Joensuu / Pohjois-Karjala
Pirkko Kosonen
pirkkokosonen1 @ gmail.com
044 368 2002

Pääkaupunkiseutu
Raisa Still
raisaharper @ gmail.com
044 0369 069

Rovaniemi / Lapin maakunta
Jaana Latva
jaana.k.latva @ gmail.com
040 8457779

Seinäjoki / Etelä-Pohjanmaa
Satu Sariola
satus @ live.fi
050 913 2442

Salo / Varsinais-Suomi
Nora Lakima
nora.lakima @ gmail.com

200628_tuijatuominen__DSC0409_smol
Päivitetty 12.4.2023