Ohjeita pennunostajille
Venäjänbolonkan pentua hankkimassa?
Tutustu jo hyvissä ajoin venäjänbolonkaan rotuna. Voit lukea rotua kuvaavia tekstejä ja keskustella useamman rodun kasvattajan tai koiranomistajien kanssa. Rodun edustajia pääset näkemään Venäjänbolonkat ry:n aluetoiminnan kokoontumisissa, joita järjestetään eri puolilla Suomea. Myös koiranäyttelyt ovat hyviä paikkoja nähdä rodun edustajia ja jutella omistajien kanssa.
Varauduthan siihen, että koiranpentu sopii elämäntilanteeseesi ja olet valmis panostamaan aikaa ja vaivaa pennun kasvatukseen. Koira vaatii sitoutumista myös kauas tulevaisuuteen. Venäjänbolonka on pitkäikäinen rotu, rodun edustajien tiedetään saavuttaneen jopa 18 vuoden iän.
Huomioithan, että venäjänbolonka on turkkirotu. Turkinhoito edellyttää säännöllistä kampaamista, harjaamista ja pesua. Lisäksi joudut sijoittamaan rahaa turkinhoitotuotteisiin.
Miten tunnistan vastuullisen kasvattajan?
Varaudu siihen, että kun otat yhteyttä vastuulliseen kasvattajaan, hän pyrkii selvittämään, oletko sopiva omistaja juuri hänen pennulleen. Voit joutua vastaamaan kysymyksiin elämäntilanteestasi, aiemmasta koirakokemuksestasi ja siitä, miten aiot pennun kanssa elää. Kasvattajan kiinnostus kertoo siitä, että hän välittää mihin olosuhteisiin on pentunsa luovuttamassa.
Kasvattajilla saattaa olla erilaisia perusteita, joilla he valitsevat omille pennuilleen sopivat kodit. Näitä voivat olla vaikkapa näyttelykiinnostus tai muu harrastuneisuus ja sitoutuminen pitkän turkin hoitoon. Pentujen kysyntä saattaa olla myös hyvin vilkasta ja kasvattaja valikoi kodit suuresta määrästä kysyjiä. Vaikka et saisi juuri haluamaasi pentua haluamaltasi kasvattajalta, älä silti sorru ostamaan pentua epämääräisistä oloista, vaan jatka etsintää. Yleensä sopiva pentu ja kasvattaja löytyvät kyllä, mutta se voi vaatia kärsivällisyyttä.
Varmista, että pentueen molemmat vanhemmat ovat joko Suomen Kennelliiton tai muun maan viralliseen koirarekisteriin rekisteröityjä koiria. Pyydä kasvattajalta vanhempien viralliset nimet ja rekisterinumerot. Suomeen rekisteröityjen venäjänbolonkojen rekisterinumero alkaa kirjainyhdistelmällä ER. Suomessa markkinoidaan pentuja myös bolonka- tai bolonka zwetna -nimellä. Bolonka zwetna ei ole Suomessa rekisteröintikelpoinen rotu ja näin markkinoitavat pennut saattavat olla taustoiltaan mitä tahansa. Internetin kauppapaikoilla myytävät pennut saattavat olla peräisin pentutehtaista tai muuten epämääräisistä oloista.
Huom! Kaikki koirat on rekisteröitävä vuodesta 2023 alkaen Ruokaviraston koirarekisteriin. Tämä on ainoastaan tieto siitä, missä koira asuu ja elää. Ruokaviraston rekisteri ei ole rotukoirien virallinen rekisteri.
Käy tutustumassa pentuihin kasvattajan luona ennen pennun luovutusta. Sinun tulisi saada nähdä pentujen lisäksi niiden emä ja myös isä, mikäli se elää samassa taloudessa. Joskus on mahdollista, että pentujen emä on sijoituskoira ja on jo palannut takaisin omaan kotiinsa, etenkin, jos olet hankkimassa vanhempaa pentua. Emän täytyy kuitenkin olla pentujen luona nähtävillä siihen saakka, kun pennut täyttävät 7 viikkoa.
Ota selvää, että pentueen vanhemmille on tehty suositellut terveystarkastukset. Huomaa myös, että nartun tulee olla astutushetkellä täyttänyt 18 kuukautta. Venäjänbolonkat ry suosittelee, että pentueen vanhemmilla on voimassa oleva polvitarkastustulos ja silmätarkastustulos, joka ei ole astutushetkellä yhtä vuotta vanhempi. 3 ja 4 asteen polvilumpion sijoiltaanmenosta kärsivää koiraa ei tule käyttää jalostukseen, ei myöskään esimerkiksi kaihisairasta koiraa. Lisäksi vähintään toisen pentujen vanhemman on oltava geenitestattu perinnöllisen silmäsairauden prcd-PRA:n varalta. Koira voi olla myös vanhempiensa kautta vapaa tästä sairaudesta, silloin sen molemmat vanhemmat tai kaikki isovanhemmat on testattu terveiksi. Tutustu yhdistyksen jalostusohjeeseen, josta löydät tarkempaa tietoa jalostussuosituksista. Suomeen rekisteröityjen koirien viralliset terveystulokset löydät Suomen Kennelliiton ylläpitämästä Koiranet-jalostustietojärjestelmästä osoitteesta jalostus.kennelliitto.fi.
Pentujen luovutushetkellä tulee tehdä kauppa- tai sijoitussopimus Suomen Kennelliiton virallisella sopimuskaavakkeella. Pennun tulee olla luovutettaessa vähintään 7 viikon ikäinen, mutta useimmat venäjänbolonkan pennut luovutetaan viikkoa tai useampaa myöhemmin. Pennun tulee olla tunnistusmerkitty mikrosirulla ja sillä on mieluusti eläinlääkärin todistus sen terveydentilasta. Useimmiten rekisterikirja luovutetaan pennun mukana, mutta joskus rekisteröinti voi viivästyä, etenkin jos kyseessä on kaksoisastutus tai jos toinen vanhemmista on ulkomaalainen.
Kasvattajan tulee antaa pennun mukana kirjallinen ruokinta- ja hoito-ohje, ja hän on velvollinen kertomaan rodulla esiintyvistä vioista ja sairauksista, pentueen vanhempien ja itse pennun terveydestä ja ominaisuuksista sekä näiden seikkojen merkityksestä. Tarkasta pentu ennen kauppasopimuksen allekirjoittamista. Luovutusikäinen pentu on pirteä ja puhdas eikä sillä saa olla esimerkiksi sierainvuotoa.
Löydät luettelon venäjänbolonkat ry:n jäsenkasvattajista kasvattajat – sivulta.